Koiraharrastus
Saimme vuonna 2000 ensimmäisen Lancashire heelerimme Noran (McHeels Angelika) ja seuraavana vuonna joukkoomme liittyi sen puolisisar Ronda (McHeels Brooke). Nykyään rodun virallinen suomenkielinen nimi on Lancashiren karjakoira (www.lancashireheeler.fi).
Tämä energinen ja älykäs koirarotu valloitti sydämemme ensi näkemältä, ja yli vuosikymmen lancashirelaisten kanssa on vain syventänyt kiintymystämme tähän pieneen suureen koiraan. Fédération Cynologique Internationale hyväksyi kennelnimemme Lancanishire jo vuonna 2003. Kasvatustoiminta taitaa kuitenkin jäädä eläkepäivien harrastukseksi.
In memoriam
Nora (McHeels Angelika) 13.1.2000 – 10.9.2012
Rakas Nora-koiramme jätti meidät syyskuussa 2012. Noran liikkuminen oli ollut huonoa jo parisen vuotta, mutta mieli oli kuitenkin ollut virkeä. Syksyn alussa nopeasti levinneet kasvaimet veivät Noran voimat muutamassa viikossa.
Nora on ollut elämässämme koko 2000-luvun. Se syntyi tammikuussa vuonna 2000 Länsi-Pakilassa ja muutti meille maaliskuussa. Täällä Leppävaarassa Nora on pitänyt vuotta myöhemmin tullutta Ronda-siskoaan (McHeels Brooke) ja meitä komennossaan. Nora ei ollut mikään kotihiiri, vaan se rakasti juhlia ja vierailuja ja osasi kummassakin mummolassa mennä heti jääkaapin luo herkkupaloja odottamaan. Viisikymmenvuotisjuhlissani se kipitti lavalle juhlayleisöä katselemaan.
Nora tunnisti lähes 20 eri sanaa ja lyhyttä lausetta – muun muassa ranta, aitta, ”missä on Sikke” – ja olisi varmaan oppinut lukemaankin, jos olisimme jaksaneet opettaa. Nora oli erinomainen matkustaja: luottavaisena se astui autoon, junaan tai veneeseen. Norppa seilasi laivakoirana veljeni perheen ja meidän kanssamme vuokraveneillä Saimaalla, ja emäntänsä tavoin se rakasti erityisesti Kolarin yöjunaa. Se hyppäsi tottuneesti sisään ja etsi alapunkalta mukavan kohdan ja aloitti tassujen iltapesun. Norsku olikin monta kertaa patikoimassa Äkäslompolossa, ja kerran kotka melkein vei sen Aakenus-tunturilla.
Hevosharrastukseen se osallistui ärisemällä ja näyttämällä hampaitaan Ennustukselle. Yhdet Suur-Hollolan ravit Norppa nukkui ystävämme tyttöjen sylissä alusta loppuun. Vermossa ne Rondan kanssa tiesivät, missä on varikon makkarakoju, ja vetivät sinne hullun lailla.
Nora rakasti mökillä oloa niin Anttolassa kuin Kiikalassakin. Sana ”rantaan” sai sen Anttolassa kiitämään ohjuksen lailla pitkin rantapolkua veden ääreen toivoen, että joku heittäisi kepin veteen ja Norppa pääsisi sen noutamaan. Viimeisinä vuosina tosin veljenpoika joutui työntämään sen joskus kottikärryillä jyrkkää rantapolkua takaisin kotipihaan. Nora osasi vaatia palvelua, ja frisbeen heittoon se kinusi Anttolan pihalla jokaista ohikulkevaa pontevalla haukulla.
Nora oli tyypiltään kaunis ja siro heeleri. Nuoruusvuosinaan se kävi näyttelyissä. Ensimmäinen serti ja ROP tulivat heti näyttelyuran alussa tammikuussa 2001, vaikka Nora karkasi kehästä Harrin luo. Toinen serti tuli seuraavana vuonna, mutta sitten Nora kehitti niin suuren vastenmielisyyden näyttelyitä kohtaan – Mikkelissä se kehän nähtyään pääsi irti sisareltani ja juoksi takaisin parkkipaikalle – että lopetimme näyttelyissä käymisen.
Nora oli pehmeä silkkiturkki ulkoiselta olemukseltaan, mutta päättäväinen ja sitkeä sisältä, vanhemmiten joskus iltaisin jopa irvistävä ”Tasmanian pussipiru”, mutta aamulla taas rakastettava itsensä. Viimeiset hetket ennen lähtöä se oli jo lähes koomassa, mutta urheasti taisteli sieltä itsensä vielä tietoisuuteen; katse tutusti terävöityi, kunnes Nora sai sitten lopullisen levon.
Nora oli meille todellinen ”true companion of black and tan” kuten Harri-isäntä heelereistä kertovassa runossaan kirjoitti.
In memoriam
Ronda (McHeels Brooke) 3.3.2001 – 7.9.2015
Ronda nukahti kesken jalkapallostudion
Rakas Rondamme jätti meidät syyskuussa 2015. Pitkin kevättä se laihtui ja vanheni silmissä, mutta jaksoi kesämökillä vielä pitää veljen perheen Appenzeller-pennun kurissa. Saipa Romppainen kesällä vielä ilohepulikohtauksenkin, kun pääsi mökin pihalle kirmaamaan. Syksyn koittaessa vanhuksemme kuitenkin heikkeni nopeasti ja lähdön hetki koitti.
Ronda oli uskollinen ystävämme pitkälti yli 14 vuotta. Se oli lihaksikas ja isokokoinen narttu, jolla oli kaunis ja uljas pää. Tassut sojottivat kuitenkin persoonallisesti omiin suuntiinsa, joten näyttelykoiran ura ei sille luonnistunut. Se oli kotikoira, joka jakoi arkemme aina iloisena ja hyväntuulisena.
Nora-siskon (McHeels Angelika) sisarkateus varjosti Rondan nuoruusvuosia. Vaikka nartut vuosien etsikkoajan jälkeen vanhemmiten ystävystyivät, jätti Noran käytös Rondaan epäluulon muita koiria kohtaan. Se oli myös jonkin verran varauksellinen uusien ihmisten suhteen. Kotiväkeä kohtaan se oli itse lempeys; ei tarvinnut kuin vilkaista sitä, niin häntä alkoi heti heilua.
Ronda tunturissa
Menetimme kolmen vuoden sisällä kummatkin ihanat McHeels-tyttömme. Onneksi Andy (Kalandor Nahar) muutti luoksemme pian Rondan poismenon jälkeen. Koti ei ole koti ilman heeleriä.
Andy Kiikalan mökillä